HISTORIA
Villi-Ira
Olen toiminut aikuisviihdealalla hyvin monipuolisesti ja kokemusta on kertynyt.
Minulle ovat tuttuja puhelinviihde, strippaus sekä erilaiset esiintymiset
pienille ja suurillekin ryhmille. Viimeisimpänä
aluelaajennuksena olen kolmen vuoden ajan järjestänyt kinky- ja pari-iltoja
kutsuvieralleni.
Olen tehnyt myös filmejä: ohjannut, käsikirjoittanut ja editoinut lähes kaiken
tekemäni tuotannon itse.
Sm-sessiot aloitin pysyvässä studiossa Turussa Jokikadulla vuonna 1999. Studio
jatkaa edelleen, nyt uusissa tiloissa Läntisellä pitkälläkadulla. Myös Tampereen
Hämeenkadulla oli 1999-2001 studio.
Helsingissä studioni ehti toimia kahdessa eri paikassa. Villittely on tarvinnut
tilojen laajentamista. Nyt toiminkin kartanossani Kirkkonummella.
Käytännön kokemuksen lisäksi olen hankkinut myös teoreettista pätevyyttä ja
opiskellut seksuaalineuvojaksi (AMK).
En toimi studioissani yksin, vaan joukkueeseeni kuuluu paljon erilaisia
tasokkaita, kauniita kotimaisia, tervejärkisiä Dominoita ja palvelumme ovat
hyvin monipuolisia. Tarjontamme: fetissi-leikit, pehmeät ja rankat sm-sessiot,
roolileikit, wc-sessiot, tv-ladyjen palvelut ja muut erikoisuudet. Yhteisiä
sessiotapoja on yli 100. Osa meistä tekee myös privaattiesityksiä. Kysy
rohkeasti lisää. Seksipalveluita meillä ei
kuitenkaan ole tarjolla.
Tilamme ovat toimivat myös parien ja pienten ryhmien sessiointiin. Järjestämme
mielellämme ikimuistoisia polttareita ja olemme osana myös muita pikkujuhlia.
Studio Villi-Ira
Kirkkonummella
Studio Villi-Iralla työskentelee päävaltiatar
Ira itse ja vuorotteleva joukko hänen kollegojaan.
Ira aloitti toimintansa Vallilassa vuonna 2001
syksyllä. Iralla oli kolmenkympin kriisin voitettuaan jälleeen virtaa uusiin
kuvioihin. Syksyllä 2003 oli jo uudistusten aika ja entistä laajemmat tilat
avattiin Pursimiehenkadulle. Tilat olivat toimivat, mutta Iran haave omasta
kinkykartanosta kutkutti. Pitkän rakennusprosessin jälkeen uudessa
Pohjoismaiden suurimmassa kinkystudiossa startattiin
Kirkkonummella vuonna 2007.
Kartanolla Ira muun muassa järjestää
kutsuvierailleen upeita ikimustoisia iltoja, joissa samanhenkiset kohtaavat.
Tiloja on mahdollista käyttää myös parien kahdenkeskiseen kinkeilyyn ja
tokihan hyvin varustetussa talossa on mahtavaa kinkyillä. Talossa tehdään
myös usein valo- ja videokuvauksia. Polttarikausina Ira
ja kollegat järjestävät ikimuistoisia, tarvittaessa humoristisiakin
sessioita naimisiin
aikoville miehille ja naisille.
Laajinta toimintaa ovat kuitenkin sm-sessiot, fetissi-leikit ja tv-ladyjen
vierailut. Monille talo on tuttu, mutta ehkä on vielä niitäkin, joita
kiinnostaa tulla ensimmäisen kerran mukaan sessioon tai kenties
kutsu käy joskus illanviettoon...